Kohti eheää elämää ja luonteen jalostumista ajatusjoogan avulla

Erilaiset lähtökohdat elämän tarkasteluun Ihmisillä on elämiensä asioiden selkiyttämisessä omat lähtökohtansa. Ajatusten maailma on kuitenkin yhteinen kaikille. Tiedonhaluinen ihminen tahtoo ottaa selvää ihmiselämän mysteereistä ja persoonansa henkisestä puolesta. Hänellä on valmius oppia uutta. Elämäänsä tyytyväinen voi kokea elävänsä jo riittävän hyvää elämää, ainakin ulkoisesti. Hän ei vielä ole kovin kiinnostunut … Lue lisää

Positiivisen ajattelun merkityksestä

Jokainenhan haluaa kokea rauhaa. Mielessä ”pyörivän” mielikuva- ja ajatussisällön tyyntymistä ja jäsentymistä voi saada aikaan. Tietopuolisen tekstin lukeminen järjestää ajatuksia loogisiksi kokonaisuuksiksi. Se kehittää ajattelua ja antaa tietoa. Kannattaa valita sopivansisältöistä luettavaa, jotta sen sisällön ajattelu lukiessa synnyttää tai säilyttää rauhaa. Luodakseen pysyvämpää perustaa rauhalle ja muullekin positiivisuudelle kannattaa opetella … Lue lisää

Miksi looginen positiivinen ajattelu on tärkeää?

Luonnon lait ja jumalallinen järjestys Luonnon lait vaikuttavat elämäämme. Uskoimmepa sitä tai emme, ne koskevat kaikkea tapahtumista. Jumalan tahto toteutuu näiden lakien mukaisesti. Jos tällaista jumalallista järjestystä ylläpitävää säätelyä ei olisi, vallitsisi ehkä kaaos. Luonnon lakien mukainen tapahtuminen mahdollistaa kehityksen negatiivisuudesta positiivisuuteen. Ihminen on aina kehityksen alainen. Toimiminen sopusoinnussa lakien … Lue lisää

Positiivisuuden vapauttava voima – Miksi luonnettaan on hyvä jalostaa?

Hyvyyden ja rauhan kaipuu Inhimillinen ihminen haluaa yleensä lähimmäistensä kohtelevan itseään myönteisesti eli positiivisesti. Kaikki haluavat myös päästä rauhalliseen tilaan tavalla tai toisella. Niinpä on järkevää ja loogisesti positiivista vastavuoroisesti toimia itsekin oikein ja suhtautua ihmisiin ja elämään jalosti. Jokainen on yhtä hyvä ja arvokas kuin toisetkin ja kykenee synnyttämään … Lue lisää

Hyvyyden jalostava voima

Jokaisessa on hyvää eli jumaluutta. Oman hyvyyden tunnistaminen lisää uskoa omiin henkisiin mahdollisuuksiin. Tämä ihmisen ydin pyrkii pääsemään ilmenemään hänen kauttaan rakentavana toimintana, kuten positiivisina ajatuksina ja niiden johdattamina tekoina. Ilmenemisen alkuun saattamiseksi on ensin tiedostettava oma positiivinen puolensa ja tunnistettava myös sille vastakkaiset luonteenpiirteensä persoonassaan, sitten hyväksyttävä se kehittämisen … Lue lisää

Jälleensyntymä on todellisuutta

Energia on häviämätöntä. Myös elämämme aikana ajattelemamme ajatukset ovat sähköistä energiaa ja häviämättömiä. Ne menevät avaruuteen ja palautuvat vahvistuneina takaisin ajattelijaan ajatusten lakien mukaan ennemmin tai myöhemmin. Tiedot ajatelluista ajatuksistamme ja teoistamme tallentuvat luonnonmuistiin, jossa ne säilyvät ikuisesti. Niiden mukaan määräytyy karmamme Korkeimpien Voimien toimesta nykyisessä ja tulevissa elämissämme ”kolmanteen … Lue lisää