Viisas ajatus on oivallinen matkakumppani

Jokaisella meistä on omat keinonsa hiljentyä.

Itse viipyilen mielelläni lauseessa, joka löytyy vialaisen ajatustyötuokion yleisohjeista.

Siinä kehotetaan pysähtymään ajatuksella jokaisessa mantrassa. Tämä tehostaa mantran vaikutusta, kuten hyvin tiedämme. Sen jälkeen ajatus päästetään “rauhassa matkalle Kaikkeuden Tajuntaan, josta sopivasti samaan taajuuteen virittyneet tajunnat huomaamattaan vetävät sen omaan tajuntaansa”.

Ajatuksen rauhallinen matka Kaikkeuden Tajuntaan tuntuu mielestäni satumaiselta ja ihmeelliseltä. Aivan kuin näkisin, miten ajatus lipuu kirkkaana kohti päämääräänsä. Kaikkeuden Tajunnassa ajatus tapaa muita samankaltaisia, istuu kenties teepöytään ja vaihtaa kuulumisia. Toteaa, miten ihminen, jonka tajunnasta tällä kertaa lähti, kuvitteli jälleen kerran lähettäneensä matkaan oman ajatuksensa. Muut ajatukset nyökyttelevät, hymähtävät hyväntahtoisesti ja visioivat ajasta, jolloin ihmiset ymmärtävät ajatusten mahdin. Miten mantra on kaikkien yhteinen ajatus, miten hiljentyminen on virittäytymistä kaikkeuteen, miten ihmiskunta on lopulta Yksi.

Kenties Kaikkeuden Tajunta on ajatusten koti. Sieltä ajatus lähtee uudelle kierrokselle, löytää uuden ihmistajunnan, viipyy siinä tarvittavan ajan, kehittää ja ohjaa ihmistä, ja jälleen lipuu kodin kautta uusiin seikkailuihin. Matkallaan ajatus saattaa vahvistua, iloita saamastaan otollisesta vastaanotosta – tai toisinaan heikkona odotella parempia aikoja. Aina välillä ajatus käy kotonaan, vetää henkeä ja ottaa uuden tehtävän vastaan.

Ajatus on melkoinen matkailija. Olen huomannut, miten toisinaan tajunnassani käy aikamoinen kuhina, kuten juna-asemalla, jossa kaikilla on kiire sinne tänne. Siinä tohinassa on pulmallista keskittyä yhteen ajatukseen, kun kaikki vain säntäilevät. Silloin on vain valittava yksi junanvaunu, mentävä rohkeasti kyytiin ja suunnattava rauhallisemmille reiteille.

Vakuutan itselleni, että pikku hiljaa opin valitsemaan vaunun, jonka kyydissä on hyvätapaisia ja itselle sopivia kanssamatkustajia. Heidän kanssaan kelpaa körötellä eteenpäin. Viisas ajatus on oivallinen matkakumppani elämänmittaisella matkalla.

© Via-Akatemia, Tuija Virtanen