Voiko joulusta puhua ja kirjoittaa sortumatta tavanomaisiin kliseisiin?
Voiko kanssaihmiseltä nykyään edes kysyä, miten hän kokee joulun?
Jos joulua tarkastelee pinnalliselta tasolta, edelliset kysymykset ovat satuttavan tosia. Joulun kaupallinen valmistautuminen alkaa nykyään entistä aikaisemmin, eikä edes väistöliikkeiden avulla voi välttyä markkinavoimilta. Joulun hengestä sen näkyvämpi osa puskee vastaan tiiviinä rintamana.
Entä se hentoisempi osa joulun hengestä? Mistä löytyy se ikiaikainen, syvempi ja pyhempi, se kaivatumpi? Siitähän tässä kaikessa kuitenkin on kyse.
On yksilön valinta, miten hän haluaa tunnustella joulun sanomaa. Antaako sen liikuttaa jotakin mielessä, sydämessä, sielussa. Osaako ihminen hiljentyä ja avautua jollekin, jota arki ei tavoita. Ylipäätään – tarvitseeko joulu ihmisen syvällisyyttä?
Ehdottomasti tarvitsee! Filosofi Georg Henrik von Wright totesi teoksessaan Humanismi elämänasenteena vuonna 1981, miten ihmisen on hyvä ajan tiimellyksessä selvittää “kuka hän on”. Nykyaikaan muutettuna kysymys voisi kuulua “kuka minä olen”.
Joulu tarjoaa tämän kysymyksen pohdinnalle oivalliset puitteet. Voisinko juuri minä hiljentyä jouluna, taipua uskomaan, että kaiken taustalla on jotain syvempää kuin pelkästään tutut perinteet ja joulunviettotavat. Nekin ovat tarpeellisia ja tärkeitä, mutta jouluna voisi olla lupa odottaa liikahdusta sisimmässä, syviä tunteita, avautumista pyhyydelle.
Ehkä pyhyys onkin joulun avainsana. Pyhyyden kokemus on mahdollinen etenkin jouluyönä, jolloin taivas on auki ihmisen toiveille. Ehkä meistä jokainen omalla tavallaan tietää tämän. Jouluna on aika tavoittaa tavoittamatonta, kurkottaa yhä korkeammalle pyhyyden luo.
Kyse on myös rohkeudesta. Uskalluksesta tuntea ja avautua. Asennoitua olemassaoloon tavalla, jolla pyritään oikeudenmukaisuuteen ja löytämään ihmisen paras. Tätä elämänasennetta von Wright kutsuu humanismiksi.
Ihmiselle parasta on kulkea tietä, jonka varrella pimeys muuttuu valoksi, tieto viisaudeksi ja äly ymmärrykseksi. Kun hyväksyy ja tunnistaa mysteerin olemassaolon, voi kuulla ääniä hiljaisuudessa. Jouluyö on se hiljentymisen aika, jolloin avaruus kantaa äänettömiä kysymyksiä kohti pyhän kosketusta. Toisinaan voi kuulla vienon helkähdyksen hiljaisuuden läpi. Ehkä juuri silloin ollaan lähellä joulun sanoman ydintä.
© Tuija Virtanen, Via-Akatemia