Yhdessä loogisen positiivisen ajattelun ja henkisen kasvun tiellä – ajatusjoogan ja rajajoogan opetusta, tapahtumia ja kohtaamisia ympäri Suomen sekä verkossa.
Ajatusjoogan Tie – perinne, joka elää tässä ajassa
Via-Akatemiassa opetetaan perinteistä suomalaista Kirjeopisto Vian rajajoogaa, jonka menetelmää, loogista positiivista ajattelua, kutsutaan nykyisin ajatusjoogaksi. Kirjeopisto Via on ensimmäinen Suomessa järjestäytynyt joogakoulu. Nykyään se on sulautunut Via-Akatemiaan.
Rajajoogamme ajatusmeditaatioissa käytetään suomenkielisiä loogisia positiivisia lauseita ja mietiskelyohjelmia, joita toistetaan mielen tyynnyttämiseksi ja ajattelun ohjaamiseksi kohti henkistä ja eettistä kasvua.
Kirjeopisto Vian rajajooga on Via-Akatemian toiminnan perusta ja sen opettama valoisa ja korkeasti eettinen elämänfilosofia kulkee läpi kaiken opetuksen, kurssien ja yhteisöllisen toiminnan.
Toimintaa ympäri Suomen – ja verkossa
Olitpa missä tahansa, voit osallistua Via-Akatemian toimintaan – paikan päällä tai verkossa. Tarjoamme monipuolisesti tapahtumia, joissa voit oppia, inspiroitua ja kohdata samanhenkisiä ihmisiä.
Tapahtumiamme ovat muun muassa:
- Kesäakatemia – vuosittain järjestettävä kaikille avoin tapahtuma, jossa on luentoja, työpajoja, keskusteluja ja iloista yhdessäoloa
- Ajatusjoogakoulu hybridinä – Kemissä ja verkossa
- Ajatusjoogaillat Porvoossa
- Live online -tutustumiskurssit – tutustu ajatusjoogaan helposti kotoa käsin
- Ajatusjoogan esittelyt ja yhteisötapaamiset Helsingissä
- Yleisöluennot, tapahtumat ja työpajat
- Hyvedialogi – yhteisöllinen ja tietoinen keskustelumuoto hyveiden äärellä
Löydä sisäinen eheys – kulje Ajatusjoogan Tietä
Rajajoogamme opettaa, miten ajatusten avulla on mahdollista saavuttaa sisäinen rauha ja onni sekä tajunnan avartuminen ja yhteys korkeampaan Minään. Rajajoogan ajatusharjoituksissa käytetään suomenkielisiä loogisia positiivisia lauseita, joita toistetaan mielen tyynnyttämiseksi ja ajattelun suuntaamiseksi kohti henkistä ja eettistä kasvua. Sana ”Via” on latinaa ja tarkoittaa ”tie”. Ajatusjoogan harjoittaja kulkee Ajatusjoogan Tietä jalostaen ajatteluaan, vahvistaen luonnettaan ja avartaen tajuntaansa – askel askeleelta kohti eheämpää, tietoisempaa elämää.
Ajatusjooga kohtaa nykyihmisen tarpeet
Ajatusjoogan harjoittaminen kehittää taitoja, joita myös moderni psykologia ja neurotiede pitävät hyvinvoinnin kannalta keskeisinä:
– ajatusten suuntaaminen
– itsesäätely
– mielenrauha
– eettinen selkeys
– harmoninen yhteys sisäiseen itseen ja toisiin.
Ajatusjooga tarjoaa selkeitä keinoja elää merkityksellistä elämää tässä ajassa – sisäisestä rauhasta käsin.
Aloita rajajoogan ja ajatusjoogametodin opiskelu
Haluatko oppia ohjaamaan ajatteluasi tietoisesti, vahvistaa sisäistä rauhaa ja kasvaa eettisesti ihmisyyteen?
Voit aloittaa Kirjeopisto Vian perinteisen rajajoogan opiskelun heti – juuri sinulle sopivalla tavalla.
Opiskele omaan tahtiin kotona:
Rajajoogan peruskurssi, joka sisältää kymmenen alkuperäistä opetuskirjettä, on saatavilla kirjana. Se on selkeä ja ajaton opas eettiseen ja henkiseen itsekasvatukseen ja ajatusjoogan käytännön harjoittamiseen. Tilaa kirja täältä!
Tule mukaan ohjattuun ryhmään:
Voit myös osallistua ajatusjoogakouluun, joka kokoontuu hybridimuodossa – paikan päällä Kemissä ja etäyhteydellä verkossa. Uusi ajatusjoogakouluryhmä aloittaa aina lukuvuoden alussa. Tiedustelut rajajooganopettaja elina.kakko@ajatusjooga.fi
Osallistu ajatusjoogailtaan Porvoossa! Tiedustelut desiree.k@sulo.fi
Tutustu ajatusjoogaan maksuttomasti:
Järjestämme kuukausittain yhden illan live online -kursseja, joissa saat selkeän kuvan ajatusjoogan menetelmästä ja sen soveltamisesta arkeen. Tästä on hyvä aloittaa! Tiedustelut rajajooganopettaja elina.kakko@ajatusjooga.fi
Osallistu yhteisömme tapahtumiin ja kohtaa samanhenkisiä ihmisiä
Kun tahdot keskustella henkiseen kasvuun liittyvistä kysymyksistä positiivisessa hengessä, tule mukaan oppilasyhdistys Via ry:n toimintaan ja tapahtumiin. Via ry:n paikallisosastoja on eri puolilla Suomea ja yksi Keski-Euroopassa. Paikallisosastoissa järjestetään ajatusjoogan esittelytapahtumia, opiskelua tukevia ja inspiroivia keskustelutapahtumia sekä luento- ja meditaatiotilaisuuksia. Löydät ajankohtaiset tapahtumat tapahtumakalenterista ja sosiaalisen median tileiltämme.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!
Seuraa kotisivujamme www.via.fi ja www.ajatusjooga.fi ja tapahtumakalenteria sekä some-tilejämme @via.akatemia @ajatusjooga @AjatusjooganTie Facebookissa, Instagramissa, Pinterestissa ja TikTokissa. Seuraa myös YouTube-kanavaamme @via.akatemia. Hakusanoilla löydät meidät: #ViaAkatemia #Viary #ajatusjooga #rajajoogankurssi #ajatusjoogakoulu #ajatusjoogantie
Kaukalinna – majoitu tai vuokraa tunnelmallinen kurssi- ja juhlatila Kerimäellä
Kun liikut Savonlinnan seudulla, majoitu edullisesti Kaukalinnassa – luonnonrauhassa sijaitsevassa, lämminhenkisessä koulutuskeskuksessamme.
Heinäkuussa tarjolla on aamiaismajoitusta, ja muina aikoina on mahdollisuus omatoimiseen majoittumiseen.
Kaukalinna on Via-Akatemian säätiö sr:n ylläpitämä paikka opiskeluun, hiljentymiseen ja yhteisiin hetkiin. Tilat sopivat erinomaisesti myös kurssien, retriittien ja juhlien järjestämiseen.
Tiedustelut kaukalinna@via.fi

