Todellinen luontomme punnitaan läheisissä ihmissuhteissa

Ajattele kahta puuta vieri vieressä rannalla kesäisenä päivänä. Auringon lempeät säteet hyväilevät niitä. Laineiden rauhallinen liplatus kuuluu rantakiviltä. Vieno tuuli heiluttelee hieman puiden lehtiä. Sopusointu. Sulassa sovussa nuo kaksi puuta nauttivat kesäisestä päivästä vierekkäin.

Joskus nousee myrsky ja ukonilma. Salamat välkkyvät ja ukkonen jyrähtelee. Voimakas tuuli heiluttelee raivoisasti puiden oksia. Kahden lähekkäin olevan puun oksat iskevät ja hankaavat toisiaan. On kuin nuo kaksi puuta kinastelisivat toistensa kanssa.

Läheisissä ihmissuhteissa meidän todellinen luontomme punnitaan. Näissä ihmissuhteissa myrskyn noustessa saatamme vahingoittaa toisiamme sanomalla tai tekemällä jotain, jota emme toisissa olosuhteissa tarkoittaisi. Se on molemmille kasvun paikka. Mahdollisuus oppia tuntemaan itseään syvemmin ja mahdollisuus jalostaa luonnettaan.  

Yksi sana on ylitse muiden, kun on tehnyt väärin toiselle – anteeksi. Anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat balsamia haavoille. Vain anteeksipyynnön ja -annon kautta voimme korjata tilannetta ja välejämme toiseen ihmiseen. Anteeksipyyntö ja -anto siivittävät tietä uudelle mahdollisuudelle. Jos otamme oppia tapahtuneesta ja pyrimme parhaamme mukaan välttämään samanlaisen virheen toistamista, voi ihmissuhde kehittyä aivan uudelle tasolle.

Miten välttää virheitä myrskyn silmässä ollessa? Ihmissuhteissa kommunikaatio ja kuuntelu tuntuvat olevan keskeisessä osassa. Osaanko kertoa omista toiveistani, tunteistani ja ajatuksistani toiselle? Osaanko kuunnella toista ihmistä? Olenko aidosti kiinnostunut hänen toiveistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan? Itsen ja toisen ymmärtäminen on tärkeää erityisesti vaikeissa tilanteissa. Ymmärryksen kautta yhteinen sävel löytyy helpommin. Yhteinen ymmärrys syntyy hyväntahtoisessa dialogissa.

Kaksi puuta rannalla ovat juurtuneet maahan, eikä niillä ole mahdollisuutta etääntyä toisistaan. Meillä ihmisillä on mahdollisuus ottaa etäisyyttä toisiimme ja jättää välimme selvittämättä – tai ainakin näin me luulemme.

Mutta ehkäpä seuraavassa elämässä kohtaamme uudestaan sen ihmisen, josta etäännyimme riidan johdosta ja ehkäpä silloin tulee aikaa sovitukselle. Viisas tietenkin sovittaa jo tässä elämässä ja löytää sopusoinnun.

Sillä kuten nuo kaksi puuta rannalla, emme pohjimmiltamme ole niin erillään toisistamme kuin luulemme. Ehkäpä tämä kahden rannalla olevan puun vertaus voi siitä meitä muistuttaa.

© Jari Kiirla,Via-Akatemia

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2021 ja siirretty Via-Akatemian uudelle sivustolle vuonna 2026.