Liikkumisrajoituksista liikkumattomuusmahdollisuuksiin

Kun meidän on suljettava elämästämme pois fyysinen toimeliaisuus, katseemme kääntyy helpommin kohti sisintä todellisuutta. Kun joudumme jäämään kotiin, siirrymme samalla suojaan maailman odotuksilta.

Henkinen kehityksemme vaatii ajoittain mahdollisuutta olla piilossa. Ei täysin näkymättömissä eikä täysin näkyvissä, vaan poissa houkutusten ääreltä. Emme silloinkaan ole kokonaan toimettomia.

Olemme ikään kuin koteloituneena sisäisen kasvuverkkomme kätkössä.

Tämä on vaihe, jonka aikana koko järjestelmämme toipuu ja palautuu, arpeutuu edellisen kasvujakson haavoista. Tänä aikana lataamme itseämme vastaanottamaan seuraavaa kehitysaskelmaa tai -hyppäystä. Tämä on itsetutkiskelun ja korkeamman tiedon vastaanottamisen aikaa. Elämme hiljaisuudessa, näennäisesti osallistumatta elämän pyörteisiin. Mutta sisällämme kypsyvä, uusi energia heijastuu ympäristöömme ja antaa äänetöntä tukeaan kaikkeuden kasvulle.

Emme tiedä, kuinka pitkään tämä talviunen kausi kestää. Se voi hallita viikkoja, kuukausia tai vuosiakin. Kenties koko tämän kertainen elämänpolkumme täyttyy tästä hiljaisen tarkkailijan roolista ja toimeen tarttuminen tulee ajankohtaiseksi vasta seuraavan elinkaaremme puolella.

Kaikella on aikansa. Niin toimeliasuudella kuin toimimattomuudellakin.

Ehkä ei ole niin suuri merkitys sillä, olemmeko enemmän vai vähemmän aktiivisia ulospäin. Kehityksemme kannalta tärkeää on harjoittaa mielen hallintaa ja hyvyystietoisuuden edistämistä omassa ajattelussamme.

Ajatuksemme vaikuttavat meihin ja ympäristöömme kaikissa tilanteissa. Tietoinen, positiivinen ajattelu synnyttää hyviä satoja korjattavaksi nyt ja tulevaisuudessa. Antakaamme siis itsellemme aikaa vain olla hiljaisuudessa, liikkumatta, piilossa maailman katseilta.

© Sirpa Kupulisoja, Via-Akatemia

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2021 ja siirretty Via-Akatemian uudelle sivustolle vuonna 2026.