Kaukalinnan järjestyssäännöt





Nämä järjestyssäännöt on hyväksytty talon käyttäjien viihtyisyyden turvaamiseksi. Kaikkien on käyttäytymisellään ja muullakin tavoin otettava huomioon muut talon majoittujat ja kävijät. Käyttäjien on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat näitä järjestysmääräyksiä. Lisäksi kunnan järjestyssäännöissä ja lainsäädännössä on kiinteistöä koskevia määräyksiä.

Eteiset ja yhteiset tilat

Ulko-ovet pidetään lukittuna 22.00-07.00
Kun ulko-ovet on lukittuina, niistä kuljettaessa on pidettävä huoli siitä, että ne lukkiutuvat uudestaan.

Eteisessä ja muissa yhteisissä tiloissa tulee liikkua rauhallisesti.

Eteisten, yhteisten tilojen ja ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä.

Paloturvallisuussyistä tavaroita saa säilyttää vain niitä varten varatuissa tiloissa. Palovaarallisten aineiden säilytyksessä on noudatettava paloturvallisuussäännöksiä.

Kiinteistössä havaituista vioista on ilmoitettava Via-Akatemian säätiön edustajalle.

Tupakointi kiinteistön alueella

Tupakointi on sallittu vain ulkoalueella sille varatuilla paikoilla. Sisätiloissa ja parvekkeilla tupakointi on kielletty!

Roskat ja jätehuolto

Talousjätteet ja muut roskat laitetaan kiinteistössä niille varattuihin roska- ja jäteastioihin, joista ne on vietävä pakattuina ulkoalueella oleviin jäteastioihin. Lisäksi on otettava huomioon mahdolliset määräykset jätteiden lajittelusta.

Ympäristölle vaaralliset jätteet on vietävä jäteviranomaisten niille varaamille paikoille.

Pysäköinti

Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain niille varatuilla ja merkityillä paikoilla. Tilapäinen pysäköinti Viitamäentien varteen on sallittu suurten tapahtumien yhteydessä poliisiviranomaisen luvalla. Auton tarpeeton tyhjäkäynti on kielletty.

Majoitustilat

Huoneissa ei saa häiritä muita majoittujia. Erityisesti klo 22.00-07.00 on vältettävä melua. Huone on jätettävä poistuttaessa siistiin kuntoon ja mahdollisista havaituista vioista on ilmoitettava viipymättä.

WC- ja muihin viemäreihin ei saa laittaa jätteitä, jotka saattavat tukkia tai vaurioittaa niitä.

Huoneissa kynttilöiden polttaminen ehdottomasti kielletty.

Yläkerran kattoikkunoiden avaaminen on ehdottomasti kielletty. Tarkista majoitushuoneen varapoistumistiet!

Kokous- ja juhlatilat

Kokouksen tai juhlan järjestäjän tulee huolehtia siitä, että kokouksen tai juhlan osallistujat noudattavat näitä järjestysmääräyksiä soveltuvin osin.

Juhlien järjestäjän tulee hankkia myös oma järjestysmies tilaisuutta varten.

Erityistä

Omien alkoholijuomien tuonti kiinteistöön on pääsääntöisesti kielletty.

Kiinteistössä on palovaroittimet ja koneellinen ilmastointi.

Määräysten rikkominen

Järjestysmääräysten rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden.

Säännöt päivitetty 15.8.2001

Tulostettava sivu
Tulostettava sivu